Perjantai 28.7.
Päiväohjelma 10 – 15
10.00 Kuopion seniorikuoro (PÄÄLAVA)
Sekakuorolaulua 50 vuoden kokemuksella.
10.30 Tanssitupa (TANSSIAREENA)
Tule oppimaan uutta ja kokeilemaan tanssinaskelia Paula Ketun johdolla
11.30 Jussi ja poejjat (PÄÄLAVA)
Iskelmä-, pop- ja rautalankamusiikkia menneiltä vuosikymmeniltä.
12.00 The Worn Soles (SIVULAVA)
Yhtyeen lauluissa voi kuulla kaikuja niin amerikkalaisesta rautatieromantiikasta kuin kotimaisen kupletin kulta-ajoilta. Kitaran, mandoliinin ja kontrabasson muodostama yhteissointi antaa perinteikkään, mutta jykevän pohjan, jonka päälle kolmiääniset lauluharmoniat luovat viimeisen silauksen.
12.30 Yhteislaulut (PÄÄLAVA)
Lauletaan railakkaita ja haikeita kansanlauluja, laitetaan koko teltta soimaan.
13.00 Duo P&P (SIVULAVA)
Duo esittää kotimaista musiikkia laidasta laitaan sekä omia kappaleita.
13.30 Cocosucuband (PÄÄLAVA)
Outi Valo, Virpi Puonti, Samuli Valo, mestaripelimanni Timo Valo ja suvun lapsia
Ohjelmisto painottuu kaustislaiseen pelimannimusiikkiin.
14.00 Veijo Kaismalan säveliä (SIVULAVA)
Kuopion pelimannien pitkäaikaisen johtajan Veijo Kaismalan lauluja.
14.30 The Beat Basement (PÄÄLAVA)
Suomalaista ja ulkomaista rock-, pop- ja folkmusiikkia menneiltä vuosikymmeniltä.
Päiväohjelmaan on vapaa pääsy.
Iltaohjelma 18 –
18.00 Herra Tossavainen (SIVULAVA)
Jatsahtavaa pelimannimusiikkia ja pelimannihenkistä jatsia. Enemmän tai vähemmän riehakkaasti, mutta aina rehellisesti. Ohjelmisto koostuu laajalla otannalla svengaavasta mandoliinimusiikista – elokuvateemoista perinteisiin pelimanniviulumelodioihin ja vanhoista iskelmistä omiin sävellyksiin.
18.45 Purpuri workshop, Paula Kettu & Tallari
20.00 Mikko Alatalo
Mikko Alatalo on käsite, tuote, tavaramerkki. Mies, jonka nimen tuntee jokainen suomalainen. Kaikelle kansalle Mikko näyttäytyy tiuhaan keikkailevana taiteilijana, joka buukkaa illan konsertin oheen pari tavarataloesiintymistä ja harjannostajaiset.
Mikko Alatalo elää urallaan uutta tulemista. Hiljattain 70 vuotta täyttäneen lauluntekijän mittava ura käsittää 700 levytettyä kappaletta, joista 600 on kirjoitettu yhdessä Harri Rinteen kanssa. Lisäksi takana on 6000 heitettyä keikkaa ja yli 50 julkaistua albumia.
Viime aikoina taiteilija on palkittu mm. Iskelmä-Finlandialla sekä musiikkineuvoksen arvonimellä ja nähty Vain elämää -ohjelman uusimmalla tuotantokaudella. Mikon keikoilla kuullaan lauluja koko uran varrelta – aina manserokista Syksyn Säveliin ja Siirtomaa-Suomen lauluista balladeihin.
21.30 Arja Koriseva & Fortuna
Enkelin silmin, Rannalla, Et saa mua unohtaa, Rakastunut nainen, Tuulen värit, Tää ystävyys, Nauran ja rakastan…
Arja Koriseva on koko kansan rakastama tanssilava- ja musikaalitähti ja tv-kasvo. Hänet valittiin vuonna 1989 tangokuningattareksi – Arja juhli vuonna 2019 peräti 30 vuottaan estradien kuningattarena. Hänet on palkittu myös Kaikkien aikojen tangokuningattarena (1997).
Siilifolkin tanssikansaa Arja hemmottelee Fortuna-yhtyeensä kanssa.
Muutokset ohjelmaan mahdollisia
Iltalippu 30 € (s-etukortilla 28 €)
Illalliskonsertti pe 28.7.2023
Perjantai-illan konsertissa voit nauttia lähituottajien illallismenusta >>.

Varaukset: keskiviikko 26.7.2023 mennessä s-postilla catering@vsravintolat.fi